Heips!
Olin neurolologilla uusien oireiden vuoksi 15.3.2017 ja silloin sain lähetteen magneettikuvaukseen, jotta aivojen tilanne selviäisi.
Mä ajattelin, että aika olisi muutama kuukauden päästä.. Mutta sitten sainkin viikon sisään kutsun sekä EEGhen ja magneettikuvaukseen noin kuukauden päähän.
Se vähän pelästytti. Mun oireeni oli todellesia. Mun pelkoni aivokasvaimesta ei tainnutkaan olla liioiteltua... Eihän kenenkään päätä kuvata turhaan MRI:llä, sillä se on niin kallis tutkimus.
Mua taas jännitti tuleva kuvaus ihan kauheasti, mutta onneksi seurakunnan nuorisotyönohjaaja H lupautui taas tulemaan mun tueksi! Hän oli mun tukena myös vuoden 2016 kuvauksessa. Tieto siitä, että ei tarvitsisi mennä yksin rauhotti todella paljon mun oloa. :)
Tuli kuvauspäivä. Aamu meni stressatessa.. Kuvausaika oli yhdeltä, joten jo hyvissä ajoin 12.30 olimme sairaalalla.
Vaikka aika oli vasta tosiaan yhdeltä, pääsimme heti valmisteltaviksi kuvaukseen.
Tällä kertaa mulla oli mukava miespuolinen hoitaja. Koska mulle on tullut varjoaineesta lähes aina oksennus ja todella huono olo, mainitsin tästä hoitajalle. Hän ei ilmeisesti ensin meinannut uskoa, mutta lopulta otti tosissaan ja haki lääkärinkin paikalle. Muutaman lauseen lääkärin kanssa vaihdoin, ja hän päätti, että tällä kertaa ei laiteta varjoainetta. Toisaalta se oli helpotus, sillä pelkään neuloja enkä kyllä hirveästi tykkää siitä tunteesta kun putkessa alkaa oksettaa...Mutta mie niiin toivo, että niistä kuvista saa selvää ilman varjoainetta, sillä jos ei, pitää tehdä kuvaus uudelleen varjoaineen kanssa - ja se jos mikä ahdistaa!
Mä pelkään, että niistä kuvista ei saa selvää.. Toisaalta pelkään myös, että mua ei kuvata uudelleen ja tää epätietoisuus ja epävarmuus omasta terveydestä vaan jatkuu ja jatkuu..
Noniin. Koska mun hupparissa oli metallinen vetoketju, joiduin ottamaan sen pois. Mutta sain kuitenkin ylleni sairaalan paidan lämmittämään, sillä kuvaushuoneessa on niin viileä ilma.
Onneksi H sai tulla mukaan kuvaushuoneeseen. Se teki mulle kuvauksesta helpomman kokemuksen. Oli aika aloittaa kuvaus. Hoitaja huomasi mun jännityksen, joten hän sanoi että "nyt vaan hengität rauhallisesti ja otat mahollisimman rennosti" kannustaen.. Muttakun ei se oo niin helppoa, jos jännittää!! Hän kuitenkin ymmärsi mua. Hoitaja laittoi käden mun olkapäälle kuvauspedin mennessä laitteen sisälle. Hän myös hidasti kuvauspedin kulkua ja käski ottaa rauhassa.
Laite piti tavallista kovempaa ääntä kuin yleensä. Muutenkin se ääni tuntui jotenkin oudolta ja erilaiselta. Minua ahdisti koko kuvauksen ajan aika paljon, koska stressasin tuloksia, itse kuvaus meni ihan kivasti.
Jossain kohtaa kuvausta kuvauspetiä siirrettiin automaattisesti vähän eri asentoon, jota vähän pelästyin. Halusiko ne kuvata erityisesti jotain tiettyä kohtaa vai miksi sitä siirretiin, siihen en ikinä saanut vastausta.. Enkä myöskään siihen, miksi kuvauksen aikana joku toinen lääkäri meni katsomaan niitä kuvia. Minua jäi myös häiritsemään se miksi toinen lääkäreistä yhdessä kohtaa nousi seisomaan ja haromaan hiuksiaan hyvin hermostuneen oloisesti. Liittyikö se minuun?? Tuhlasinko sairaalaan resursseja jos kuvissa ei näkynytkään mitään? Vai näkyikö kuvissa jotain...mitä???
Pieni mieleni on täynnä kysymyksiä kysymysten perään..
Yllättävän nopesti kuvaus kuitenkin oli ohi, vaikka se kestikin n. 40 minuuttia.
Sairaanhoitaja oli vaihtunut kuvauksen aikana, sillä ilmeisesti oli vuoronvaihto. Minut tuli ottamaan laitteesta pois ystävällinen nainen. Hän sanoi, että saisin tulokset hoitavalta lääkäriltä, jonka kyllä jo tiesin.
Kuvauksessa käytettävä voimakas magneettikenttä voi aiheuttaa huimausta ja minua huimasi, joten sain vielä hetken istua siinä ennen kuin lähdettiin pois.
Onneksi ihana H vei minut vielä kanttiiniin kahville ja syömään vähän jotain niin voitiin jutella kuvauksesta! Ihan yksin ei tarvinnut kaikkien ajatusteni kanssa lähtä kotiin..
Ja oli myös hyvä syödäkin jotain - olin nimittäin paastonnut edellisen päivän, jotta kun varjoaine laitettaisiin, ei olisi mitään mitä oksentaa. Se olikin sitten ihan turhaa ja vähän kyllä ärsytti.
Minulla on lääkärin soittoaika 26.4..silloin saan tietää tulokset. Oon koko ajan ihan hermona.. jännittää.
Mä oon kova tyttö stessaamaan asioista ja ottamaan asioista selvää vähän liikaakin.. Luin tässä yhtenä päivänä omakantaa ja löysin tuon kuukauden takaisen EEG-lähetteeni. Siinä lukee näin "2016 MRIssä todettu aivoissa useita pieniä oireettomia kasvaimia"
MITÄ V*TTUA. Mulle on puhuttu vain neurofibromatoosin aiheuttamista muutoksista.
Luin myös 2016 tehdyn MRI:n lausunnon. Siellä myös on mainittu yli 2cm kokoisesta muutoksesta näköhermossa! Anteeks MITÄ?
Lapsena mulla oli opticusgliooma, mutta se on ainakin osittain leikattu. Tarkemmin en tiedä, kun hoidossani oli se 10 vuoden tauko.
Tällä hetkellä koen oloni erittäin arvottomaksi. Olen täynnä epätietoisuutta. Tuntuu, että kukaan ei ota tosissaan.
Jos olisi varaa, menisin yksityiselle...
Haluaisin tarkan kuvauksen mun aivoista tai keskushermostosta ylipäätään. En tiedä onko se mahdollista..
V*tun harvinainen sairaus.
Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta olen nyt niin turhautnut.. Ja yksin.. Tänne kirjoittaminen auttoi selventämään omia tunteitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti