Heipparallaa!
Tänään ajattelin tulla kertomaan teille tuosta leikkauksesta, joka näkyy aika monessa mun postauksessa täällä. En oo vielä puoleen vuoteen kirjoittanut siitä mitään, joten en ihan selvästi muista enää kaikkea, mutta ei anneta sen häiritä. Kerron kuitenkin kaiken niin hyvin ja tarkasti kuin muistan, koska haluan tän myös itselleni muistiin.
Toisin kuin mun aiemmat postaukset täällä, tämä sisältää myös kuvia. Älkää järkyttykö, jotkut voi olla aika raffeja heikkohermoisille! :D
Tosiaan. Tätä leikkausta jännitin ihan super paljon monta kuukautta ennen leikkausta. Ei sitä voi edes kuvailla sanoin, miten kovaa mun jännitys oli. Ehkä se kertoo mun pelosta jo paljon, kun laitoin yhdelle tärkeälle papille viestiä, että voiko se haudata mut jos kuolen leikkaukseen.
Onneks meillä on koulussa maailman ihanin terveydenhoitaja! <3 Se on ollut ihan äärettömän iso tuki tässä leikkausasissa ja muutenkin.
Terkkari saattoi mut sunnuntaina 29.10 Töölön sairaalaan. Mun piti jo sen takia mennä edeltävänä päivänä, koska leikkaus oli aamulla ensimmäisten joukossa, ja Kotkasta kuitenkin menee Helsinkiin pari tuntia.
Oon ikuisesti kiitollinen terkkarille siitä, että se saattoi mut sinne!
Kun saavuttiin sairaalaan, halattiin ja jatkoin matkaa yksin huoneeseen, josta sain paikan ikkunan vierestä! Minusta oli ihana saada reunapaikka ja vielä ikkunan vierestä. Se helpotti mun ahdistunutta oloani.
Jo heti sairaalaan astuessani koin, että melkein kaikki hoitajat oli tosi mukavia ja empaattisia.
Sitten sain vaihtaa ylleni sairaalaan pinkin asun ja "asettua taloksi".
Vähän ajan päästä multa tultiin ottamaan verikokeet leikkausta varten. Mä pelkään neuloja..PALJON! Joten mulle se oli aika inhottava kokemus kun verta otetttiin kolme putkea, eikä niiden ottaja oikein edes yrittänyt rauhoitella mua.. Mutta mä selvisin siitä!
Sitten sai iltapalaa. Join kahvia sekä appelsinimehua ja söin jugurttia. Sairaalassa alkoi hiljaisuus ilta kymmeneltä, mutta en mä pystynyt nukkua leikkausta edeltävä yönä paljon mitään.. Räpläsin kännykkää ja luin.. Jokaisella potilaalla oli ns. yövalo tai lukuvalo joka sai olla päällä koko yön, niin sen valossa onneks pystyi olla. Mun paikalta myös näkyi kadulle, joten seurasin sen kadun
yöelämää..
Aamulla mut tultiin herättämään jo aikaisin, koska tosiaan mut leikattaisiin ekojen joukossa heti kahdeksan jälkeen.
Ennen leikkausta mun piti vielä käydä valokuttavana.
Sitten leikkaussaliin.. Ennen leikkausta mieti tosi yksityiskohtaisesti kaikkea...että miten mikäkin juttu menee. Jännitin leikkaussaliin menemistä. Mutta ei se ollut paha. Minut kärrättiin omalla sairaalasängylläni leikkaussaliin asti. Matkalla tuli itku, koska jännitti niin paljon. Hoitajat ehkä ihmetteli sitä, miksi itkin, mutta ihana kirurgini vaan totes rennon lempeästi et "häntä vaan jännittää tosi kovasti" :)
Sitten nousin omalta sairaalasängyltäni leikkauspöydälle ja itku vaan jatkui, sitten yksi hoitaja kysyi että mikä sua itkettää.. Sanoin että pelkään etten herää.. en muista mitä sain vastaukseksi.
Leikkauspöytä itsessään oli koviun mukava, sain päälleni lämpöpeiton joka rentoutti!
Siitä, miten mua kohdeltiin nukutusvaiheessa, olen erittäin kiitollinen! Siinä mua rauhoiteltiin,ilmeisesti myös joku maski oli mun yllä puhaltamassa rauhoittavaa kaasua. Hoitaja kiinnitti huomiota käsivarsieni arpiin ja kysyi et "sua on vissiin ahdistanut vähän enemmänkin" ja sitten se pyysi kirurgin kattomaan mun käsiä, kun ilmeisesti hoitaja luuli että en jaksaisi leikkausta. Mutta ihana kirurgini totesi, että "me ollaan puhuttu, että leikkaus tulee parantamaan todella paljon hänen elämänlaatuaan" ja tunsin taas suurta helpotusta.
Sitten alkoi vintti pimetä.
Aloin heräillä heräämössä. Olin reunapaikalla. Mulla oli happimaski. Ei ollut minkäänlasia kipuja. Huomasin että mulla oli kanyyli käsivarressa. Mä vaan tuijotin sitä, en muistanut yhtään että sellanen olis mulle laitettu. Joten tästäkin kiitos, että se laitettiin vasta sitten kun olin jo untenmailla.
Siinä meni aika kauan ennen ku heräsin kunnolla. Ja tässä kohtaa mun muistini huijjaa mua ihan huolella koska olin niin lääkkeissä koko heräämö ajan.
Jossain kohtaa happimaski tultiin ottamaan pois. Yritin pyytää vettä, mutten sitä saanut. Huomasin ettei multa oikein lähde ääntä ja ajattelin sen johtuvan intubaatioputkesta, joka yleensä leikkauksissa on. Sanoin että ei tuu ääntä, niin hoitajakin sanoi että se johtuu siitä putkesta.
Sitten mä aloin oksentamaan verta, jotenkin ennen sitä olin saanut siihen vierelleni hoitajan yrjöämisen ajaksi.Oksensin verta jota mä pelästyin ihan hitokseen ja kysyin ääni käheänä että onkohan toi normaalia, mutta kuulemma oli. Leikkauksen aikana mun vatsaani oli joutunut verta.
Sitten sain vedellä kostuttaa suuta. En muista sainko juoda, mutta en ainakaan paljoa.
Jossain kohtaa siinä mua kävi kattomassa useempi hoitaja ja ne totes että oon aika turvonnu ja mustelmilla kasvoista.. Tiesin että turvotusta olisi joten en vielä tässä kohtaa ajatellut mitään muuta ku että ok, that's fine kunhan se kasvain on poissa.
Sitten joku mainitsi että pitäisi ehkä leikata uudelleen... ÖÖÖ, paniikki! mitä??? eikai se nyt niin paha turvotus voisi olla.
Mutta sitten selvisi että mun vasempaan puoleen naamasta oli kehittynyt ison hematooma eli verihyytymä ja olisi parempi saada se pois, jotta toipuminen olisi nopeampaa.
Pyysin peiliä. Halusin nähdä miltä mun kasvot näyttää. Hoitaja kysyi et oonko mä aivan varma haluanko nähdä itseni, mut tottakai mä halusin :D
Ja huhhuh. mun poski oli ihan liila ja varmaan kolminkertainen. Huulet törötti niinku flappy birdillä :D
Jossain kohtaa kirurgi kävi kattomassa ja se sanoi että uudelleen saliin ottamaan verihyytymä pois..
Koska se nukutus oli asia jota pelkäsin ehkä eniten, kysyin että onko pakko nukuttaa.. Ja vaikka olin vielä ihan pöhnässä edellisestä nukutuksesta eikä silloin välttämättä ole aivan terävimmillään kirurgi suostui siihen että ei nukututeta kunhan vaan laitettaisiin tarpeeksi lääkkeitä! Tätä, jos mitä mä arvostan ihan erityisesti!! Että mua kuunneltiin ja otetiin huomioon.
En muista tuosta toimenpiteestä oikein mitään muuta kuin sen että sain taas ylleni lämpöpeiton ja seuraavaksi mua nostettiinkin jo takaisin omalle sängylleni. Eikun jossain kohtaa kysyin vissii useemman kerran peräkkäin että missä mä oon ja vastaukseksi sain että leikaussalissa.
Olin aikaisemmin heräämössä valittanut vessahätää, ja mulle tarjottiinkin silloin alusastiaa mutta en suostunut siihen tarpeitani tekemään. Onneksi hoitaja ymmärti että koin sen inhottavaksi!
Hän kysyi suostuisinko katetrointiin mutta sitäkin aluksi epäilin, koska luulin että se härveli jäisi minuun kiinni. Mutta hoitaja sanoi sen olevan kertatoimenpide enkä huomaisi tai muistaisi sitä jälkikäteen joten suostuin.
Mutta! voi kuulkaapa, kyllä mä sen muistan :D en kuitenkaan yhtään negatiivisella tavalla, se oli taivaallisin tunne hetkeen kun kupla ottassa lähti XD
Meni kai jonkun aikaa kun huomasin taas olevani heräämössä. Tällä kertaa mulle oli laitettu kasvoihin kompressio asia, joka esti uuden hematooman syntymisen.
Heräämössä mua hoiti kaksi hoitajaa. Toinen niistä lähti kotiin jossain vaiheessa ja se toivotti mulle hyvät jatkot. Se oli ihana tyyppi! Voi että mä toivon, että se olis siellä taas, kun meen uudelleen tänä vuonna leikkaukseen!
Kello oli n. 17.30 kun pääsin heräämöstä pois. Eli olin siellä aika pitkän ajan.. Koko päivän. Kun pääsiin takaisin huoneeseen hoitaja haki mun pyynnöstä mun takin taskusta mun kännykän, koska en saanut vielä liikkua paljon.
Katoin mun puhelinta. Oho..mua oli kaivattu aika paljon...Se pappi, jota olin pyytänyt hautaamaan minut jos kuolen, oli laittanut mulle viestiä että oonhan mä kunnossa.. Raukka oli koko päivän miettinyt sitä..
Se pitää tähän väliin sanoa, että leikkaus meni hyvin! Kirurgi hoiti hienosti työnsä! :)
Vierailuaika loppui kuudelta, mutta koska olin ollut heräämössä niin kauan, mua sai tulla katsomaan vielä sen jälkeen. Yks meiän seurakunnalla kesätöissä 2016 ollut kesäteologi M jonka kanssa ystävystyin tuli mua moikkaamaan! Ja se toi mulle kettukarkkeja!! <3 En vaan voinut syödä niitä, kun en saanut purra mitään kolmeen päivään..
Yhtäkkiä mulle tuli ihan kauheen huono olo ja aloin oksentamaan.. M haki sinne paikalle hoitajan.. Ja mä vaan pyytelin anteeks.. kuulemma ei tarvinnu pyydellä anteeks :D Mulle laitettiin suoneen pahoinvointilääkettä.
Kello alko tulla jo aika paljon joten M lähti kotiin.
Mä halusin vielä puhua jollekin joten soitin yhdelle tosi tärkeälle seurakunnan nuorisotyönohjaajalle. Ja voi että sen kanssa juttelu helpotti mun oloa.
Mammallekin vielä soitin, koska sekin oli koko päivän miettinyt et mitenköhän mulla mahtaa mennä.
Mun huono vointisuus jatkui koko illan ja oksensin siinä useempaan otteeseen.. Mut oli niin hyvä saada illalla syötävää kun en ollut syönyt mitään vuorokauteen!!
 |
| Tältä näytin.. :D |
 |
| Aamulla tällänen satsi lääkkeitä naamariin :D |
Alunperin oli suunniteltu että pääsisin kotiin leikkauksen jälkeisenä päivänä, mutta olin niin huonovointininen että kun osaston lääkäri kävi kierroksella aamulla kymmeneltä hän päätti että mua ei sinä päivänä kotiin laitettaisi, koska olisi turvallisempaa olla sairaalassa. Kesken lääkärin käynnin mun luona, aloin oksentamaan.. Lääkäri oli sellainen ihanan symppis nuori mies! Hän alkoi silittää mun selkää ja oli tosi empaattinen.
Sain uudelleen suoneen pahoinvointi lääkettä.
Nyt kun mietin, olin tosi heikossa kunnossa ne pari päivää.. en oikein saanut syötyä mitään, koska oli niin heikko olla ja silti vaan yrjösin koko ajan. Mun piti syödä pehmeetä ruokaa pari viikkoa, ja kolme päivää vain viileitä ruokia. Ei saisi valittaa, mutta sairaalaan ruoka, joka oli kaikenlisäksi kylmää ja pistetty soseeksi oli oikeasti todella ällöttävää enkä vaan saanut sitä alas ja muutenkin syöminen turvonneen suun kanssa oli todella hankalaa. Mulla siis oli suussa 10cm tikkirivi minkä takia ruuan piti olla sellaista.
Päivä kului makoillessa, torkkuessa ja oksennellessa..
Illalla mun entinen äitipuoli tuli moikkaamaan mua lapsensa kanssa ja oli kyllä niin ihanaa nähdä pitkästä aikaa! <3
Seuraava yö meni taas pahoinvoivana ja olin taas tipassa..mua oikeesti alko vittumaan se jatkuva oksentelu.. halusin ko kotiin..
Ja seuraavana iltana onneksi pääsin!!
Minua kohdeltiin koko aikana sairaalassa todella hyvin, enkä voisi olla kiitollisempi!! Minulla oli hyvä olla niinku henkisellä tasolla vaikka fyysisesti olo olikin huono. Kivuista en kärsinyt kertaakaan.
Kun tänä vuonna tulee kutsu uuteen leikkaukseen, lähden sinne hyvin mielin ja oon ehkä vähän rentoutuneempi kuin tällä kerralla, koska tiedän hoidon ja palvelun olevan hyvää <3
Tähän loppuun laitan vielä muutaman kuvan...Herkät silmät kiinni! :D
 |
| Tästä oli pakko ottaa kuva vain siksi, että tiedän selvinneeni siitä että käsivarressani sojottaa neula monta päivää.. |
 |
| Tässä falppy bird naamani kotiinlähtöpäivänä.. |
 |
| Lääkitys kohdillaan? XD |
Tältä erää heippa! Voin jossain laittaa kuvia paranemis vaiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti