tiistai 26. maaliskuuta 2019

Käden magneettikuvaus 25.3.2019.

Moikka!

Blogi on ollut monta kuukautta hiljaa, mutta en oo lopettamassa! Kevät on ollut vaan aika rankka kaikkine yo-kirjoutuksineen yms. Ajattelin nyt kuitenkin tulla kertomaan, miten sujui käden magneettikuvaus..
Tämä on myös muistutus itselleni, että kaikki sujuu lopulta hyvin, vaikka niiiiiiin paljon kyseistä tutkimusta pelkäänkin.

Lähdetäänpä siitä, että joulukuun alussa kävin koululääkärillä näyttämässä mun kädessä olevaa neurofibroomakasvainta, koska se oli alkanut kasvaa ja kipeytyä. Koululääkäri laittoi lähetteen käsikirurgille ja ajan piti tulla parissa kuussa.

Oli maaliskuu, eikä aikaa ollut kuulunut. Norio-keskuksesta oltiin mun puolesta yhteydessä meidän sairaalaan ja sieltä sitten selvisi, että mun lähetteeni oli eksynyt matkalla vaikka kyllä se sielä näkyi, se ei vaan ollut mennyt ikinä eteenpäin.

Tästä meni pari viikkoa, viikkoa, kunnes sain postia. Kutsun magneettikuvaukseen! Ennen kuin tarkemmin luin kirjettä, ehdin jo toivoa, että jes nyt se aika HUS:in harvinaisyksikön kautta järjestymään aikaan tuli, että ne tutkisi lisää.. Mutta ei. Se olisin käden mri jo seuraavalla viikolla.
Meidän sairaala oli tilannut mulle ajan yksityiseltä, liekkö ton heidän mokansa takia..

Iski paniikki. Inhoan magneettikuvausta! Se on kamalin tutkimus, mitä mulle on tehty. Muista kerroista voit myös lukea täältä blogistani. Olin aivan hysteerinen monta tuntia, mutta sitten rauhotuin, kun sain tietää, että saan mukaani tukihenkilön. Kiitos <3 

Stressasin ihan hirveästi mri:tä kuitenkin pitkin viikkoa, joten päätin soittaa kuvauspaikkaan ja varmistaa pari asiaa.:
- Saako tukihenkilö tulla varmasti mukaan kuvaushuooneeseen? Saa tulla.
Sen halusin varmistaa siksi, kun Töölössä ei saanut tulla vaikka kaikissa potilasohejissa yms lukee, että saa tulla.
- Käytetäänkö varjoainetta? Alustavasti ei.
Tämän halusin varmistaa siksi, koska olen sille yliherkkä ja alan oksentaa siitä ja voin loppupäivän todella huonosti. Onneksi sitten tuon takia sovittiin, että jos pitäisi käyttää varjoainetta, ne laittaisi mut kuvaukseen keskussairaalaan parempien ensiapuvalmiuksien takia.
Lisäksi mua mietitytti, että pitääkö mun olla kokonaan siellä ahtaassa putkessa ja missä asennossa. Kerrottiin, että menisin putkeen vatsalteen kuin supermies -asennossa.

Tuon puhelun jälkeen sain ihan siedettävän mielenrauhan ja pystyin keskitymään yo-kirjoituksiin. Eli sitä suosittelen koko sydämestäni: soittakkaa tutkmus- tai hoitopaikkaan, jos joku mietityttää! Mä olen oppinut sen kantapään kautta.

Noniin. Kuvaus oli vasta iltapäivällä, joten mun piti olla koulussa ennen sitä. Jännitin niin paljon, ettei siitä oikein tullut mitään, joten oli pakko lähteä ekan tunnin jälkeen kotiin.
Mentiin tukihenkilön kanssa hyvissä ajoin paikalle. Ilmottauduin tiskillä sairaanhoitajalle, joka sitten ohajasi istumaan aulaan.
Hetken kuluttua mua tultiin hakemaan pukkariin, minne piti jättää kaikki metalliesineet. Myös tukihenkilön piti jättää ne pukkariin. Oletan, että hakija oli lääkäri, koska hän katsoi mun kättä ja mietti miten se aselteltaisiin kuvauslaitteeseen.
Sitten mentiin kuvaushuoneeseen. Yritin olla ajattelematta putken ahtautta, mutta vaikeeta se oli.
Vastaanoton sairaanhoitaja tuli asettelemaan mut siihen. Kuvattava käsi piti nostaa eteen ja se paketoitiin aika tiukasti siihen kiinni, koska kuvauksen onnistumisen kannalta on tärkeää että kuvattava alue pysyy oikeassa asennossa liikkumatta.
Ensin mun käsi laitettiin siihen kiinni ikäänkuin turvavyöllä, jonka jälkeen mun käden päälle laitettiin kauratyyny. Sitten siihen päälle tuli vielä sellainen kehikko, joka ilmeisesti lähettää sitä magneettikenttää sille kuvausputkelle, joka toimii sen vastaanottajana. Korjatkaa jos oon väärässä, näin mä oon ymmärtänyt kaikkia mri-videoita katsoessani.

Sain kuulosuojaimet, joista kuului radio. En saanut valita kanavaa, vaikka ainakin julkisissa oon saanut ja kerran mulla oli oma levykin mukana. Mutta eipä tuo loppupeleissä haittaa: kone itsessään  pitää niin kovaa melua, ettei musiikista kuulu paljon mitään.
Sain myös käteeni hälytysnapin, että jos tulee jotain, niin kuvaus voidaan keskeyttää. Sairaanhoitaja kehotti mua pitämään silmät kiinni ja hengittämään, kun huomasi että jännitän aika paljon.
Ja sitten mentiin! Viimeistäään siinä kohtaa iski pieni paniikki sillä se putki tuntui ja NÄYTTI niin ahtaalta. Pistin silmät kiinni, mutta ei se oikein auttanut, sillä vaikka todellisuudessa putkessa oli ihan riittävästi tilaa, se tuntui todella ahtaalta.

Yritin vaan hengittää rauhallisesti, vaikka ehkä se meni vähän hyperventilaation puolelle hetkittäin. Kuvauksen aikana sitä petiä liikuteltiin useemman kerran ja se tunti vähän pelottavalta sen ahtauden takia. Olisin toivonut, että mulle olisi kuvauksen aikana kerrottu mitä milloinkin tapahuu, mutta unohdin toivoa sitä. Pitää muistaa seuraavalla kerralla, kun toi ei varmasti jäänyt mun viimeiseksi mri:ksi.
Kuvaus sujui kuitenkin ihan hyvin, paremmin mitä oletin ja pelkäsin! Kuvaus kesti noin 20 min ja nyt kun mietin, se meni aika nopeasti.  Mua helpotti tietää, että tukihenkilö on koko ajan mun vieressä ja mun tukena. <3

Sitten huomasin, että kuvauspeti alkui liikkua ulospäin. Kuvaus oli vihdoin ohi! Helpottunut olo. Selvisin siitä jälleen kerran! Sairaanhoitaja tuli siihen ja kun nousin pediltä han huomasi
mun Apulannan Toiset jumalat keikkapaidan ja kysyi, että kumalla keikalla olin. Olin vielä ihan pihalla enkä edes heti tajunnut mitä hän kysy. Sitten kun tajusin, en tienny mitä sanoo, olin siis niiin pihalla se kuvauksen takia.. Sain sanottua, että sillä ekalla.... Johon tukihenkilöni jatkoi, että perjantaina. Ja sitten se sairaanhoitaja oli vaan, että: "no se oliki parempi!" :D
Tuo nyt ei enää liittynyt siihen kuvaukseen mitenkään, mutta se oli jotenki niin sympaattista, joten onpahan se nyt ainakin itselleni muistoksi kirjoitettu.

Sitten me vaan päästiin lähtemään. Sairaanhoitaja sanoi, että (lasku) ja tulokset menee sitten suoraan keskussairaalalle. Mikä on toisaalta harmi! Yleensä tuolta paikasta saa kuvansa myös cd-levylle ja musta olis ollut super siistiä nähdä miltä se kasvain myös käden sisällä näyttää :D
Ehkäpä vielä kysyn ne kuvat myöhemmin..

Illalla käsi kuitenkin alkoi kipeytyä aika paljon, varmastikin sen takia kun se joutui olla puristuksissa. Se kuitenkin jo valmiiksikin painaa hermoja niin se pahentaa asiaa. Seuraavanakin päivänä kuvauksesta kättäni särki paljon enemmän, melkein ihan jopa itkettikin se kipu, niin kovaa se oli.

Käsikirurgin aika on sitten jo ensi kuussa... Samaan aikaan pelkään ja toivon että se laikataan pois..

En osaa sanoa, onko magneettikuvauksessa eroa yksityisen ja julkisen välillä. Mun mielestä ei ainakaan mitään kovin suurta. Yleensähän noi kuvaukset hoitaa sairaanhoitaja, enkä niiden toiminnassa julkisissa mri:ssäkään oo huomannut moitittavaa. Toisaalta oli toi sen verran positiivinen kokemus, että voisin maksaa sen myös itse varmaankin. Kuvaus tehtiin Synlabissa ja niillä on ihan kelpo hinnat.
Ja ehdottomasti suosittelen Synlabia ihan kaikille :)
Kotkan yksikkö oli ainakin tosi mukava paikka.

Ja vaikka nyt tässä kehunkin kaikkea, en olis pystynyt siihen yksin. Ainakaan vielä. Oon niin super kiitollinen, ettei mun tarvinnut mennä yksin ja erityisen kiitollinen että tollasia tukihenkilöitä on olemassa! <3

lauantai 20. lokakuuta 2018

Kuka minä oikeastaan olen?

Heippa!

Mä oon kirjoittanut aika jo aika paljon, mutten oikeastaan oo kertonut itsestani vielä paljoakaan. Millainen ihminen täältä ruudun oikein kirjoittelee? Nyt vastaan 50 randomiin kysymykseen, jotka valitsin netistä.

1. Mitä kuuluu?

Aina niin hankala kysymys. Tuntuu siltä, että tähän kuuluu vastata tyyliin "ihan hyvää". Se kuuluu minunkin suustani lähes aina, kun joku sitä kysyy, vaikkei niin olisikaan. 
Kuuluu stressaavaa. Tosi stressaavaa. Rakastan syksyä, syksyn tuoksua ja syksyn värejä. Minusta olisi ihana olla paljon ulkoa ja nauttia siitä kaikesta kauneudesta, mutta oon ollut niin väsynyt, että päivät kuluu pitkälti sängyn pohjalla. Oon vaan niin väsynyt fyysisestikin, mieli on ollut pitkäään väsynyt stressiin, että nyt on alkanut kehokin väsyä. Se harmittaa.

2. Lempiväri?

Hmm.. Tykkään paljon väreistä, mutta mun ehdottomia lemppareita keltainen ja vaaleanpunainen, mutta myös esimerkiksi turkoosi ja purppura kuuluu lemppareihini. Värit on kivoja ja mä oon sisustanut mun kämpänkin melko värikkäästi, mutta silti hillitysti. 

3. Lempiruoka? 

Mä oon tosi perso vähän kaikelle. Ainoat ruokarajoitteet mulla on kaikki merenelävät ja sienet. Rakastan kiinalaista ruokaa! Asun kiinalaisen ravintolan vieressä ja sieltä saa ihan taivaallisen hyvää ruokaa <3 

4. Entä jälkiruoka?

Ehdottomasti uunituore pulla!

5. Minkä ikäinen olet?  

Niin vanha, että täytän ensi vuonna 20. Hyi kamala!  Oon vasta 19, mutta oon ehtinyt jo kokemaan niin paljon kamaluuksia niin monelta eri kantilta, että pelottaa mitä vaikka seuraavat 20 vuotta tuo tullessaan.. 

6. Mitä opit tänään?

Sen, että mun kissa Papu on välillä vähän liiankin älykäs eläin. Kaiken lisäksi se osaa manipuloida mua ihan liikaa.

7. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

Ala-asteella tykkäsin kuvaamataidosta, äidinkielestä sekä saksasta. Yläasteella mun kiusaaminen paheni, joten koulu oli aika epämieluisaa, mutta tykkäsin terveystiedosta. Saksan opiskelu oli edelleen kivaa. Lukiossa oon tykännyt niin terveystiedosta, uskonnosta kuin psykologiastakin. 

8. Mistä kirjoista pidät?

Tykkään lukea aika paljon, muttei oo mitään sellasta tiettyä.. Noh, esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa, Kirjavaras, Kätilö, Leijapoika, Kaikki viimeiset sanat, Oonks mä ihan ok ja Tähtiin kirjoitettu virhe, on olleet sellaisia kirjoja joista oon pitänyt mitä oon lukenut tässä viimeisiempien kuukausien sisällä. 

9. Entä mistä elokuvista?

Vähän kaikista.. En kuitenkaan mistään skifistä tai mistään ällöttävistä rakkaus-lässynlää -elokuvista. 

10. Mitä musiikkia kuuntelet?

Esimerkiksi Juha Tapiota, Apulantaa, Haloo Helsinkiä.. Lisäksi mun Spotifyn soittolistalta löytyy paljon sellaisia biisejä, joihin oon tykästynyt vaikken muuten muita kyseisen artistin musiikkia kuuntelisi. Tällaisia on esimerkiksi Pete Parkkosen "Kiitos" ja Happoradion "Puhu äänellä jonka kuulet".

11. Jos kirjoittaisit kirjan, mistä se kertoisi? 

Aika itserakasta, mutta minusta. Kirjoittaisin omaelämänkerran, koska mulla olisi niin paljon jaettavaa ja kerrottavaa. Monen monta sellaista asiaa, joihin moni ehkä tarvitsee vertaistukea.

12. Mikä on pelottavin asia, jonka olet tehnyt elämäsi aikana?

Ehkä yleisesti avun vastaanottaminen, joka kattaa sisäänsä esimerkiksi sen, että muutin kotoa pois tukiasuntoon, kun olin juuri täyttänyt 17 ja esimerkiksi myös kasvoleikkauksiin lähteminen. 

13. Mistä saavutuksestasi olet ylpeä?

Vaikeankin elämäntilanteen keskellä oon jaksanut käydä lukiotama ja jopa kirjoittaa neljä ainetta. Vielä ylpeämpi oon sitten keväällä jos ja kun vihdoin pääsen valmistumaan ylioppilaaksi. Mun lukioaika ei oo ollut mitenkään maailman helpoin.. 

14. Miten kuvailisit itseäsi?

Varautunut, ystävällinen, kuuntelevainen, perfektionisti, sählä, järjestyksellinen, avoin, rauhallinen, empaattinen, analyyttinen, ärsyttävä, stressiherkkä, utelias, kohtelias, fiksu, jääräpää, realisti.. 

15. Naimisiin nuorena vai vähän vanhempana?

Sitten kun se tuntuu oikealta. Ei naimisiin mennä hetken mielijohteesta, joten ehkä vähän vanhempana tai ei välttämättä ollenkaan. En mä tiedä! En osaa ajatella omalle kohdalle, kun musta tuntuu niin vahvasti siltä, ettei kuaan voi mua voi ikinä rakastaa saati mennä mun kanssa naimisiin.. 

16. Onko sinulla lapsia?

No ei vielä. Eikä toivottavasti tulekaan seuraavaan viiteen vuoteen. Haluan ensin valmistua johonkin ammattiin, mutta silti haluaisin lapseni alle kolmekymppisenä. 

17. Oletko koskaan ajatellut adoptoivasi lasta?

Olen! Teoriatasolla siis. Se voisi oikeastaan olla myös ihan järkeväkin vaihtoehtokin, sillä en tahdo siirtää harvinaista sairauttani jälkikasvulleni. Tiedän, että siihen on olemassa vaihtktoehtojakin, että sikiön voi tutkia, mutta silti. Raskaus voi myös ilmeisisti tehdä sairaudestani villimmän, joten miksei. Onneksi tää ei kuitenkaan oo ajankohtaista vielä moneen vuoteen.. 

18. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Lääkäriksi. Varmaan aika monen selaissen lapsen toiveammatti, joka on joutunut syystä tai toisesta jounut viettää aikaa sairaalassa.

19. Mitä teet vapaa-ajalla?

Maratoonaan hyviä sarjoja, viimeisimpänä oon katsonut Sykkeen, Roban ja Sorjosen. Hengaan kotona mun rasittavan kissaeläimen kanssa sekä pyörin myös aika paljon seurakunnan nuortentoiminnassa.

20. Pidätkö matkustamisesta?

Ehdottomasti kyllä! 

21. Mihin haluaisit matkustaa?

Jos ajatellaan Suomea, niin minne tahansa, koska miksi ei. Haaveilen Lapissa käymisestä. Ulkomaistakin mielleyttää enemmän kaupunkimatkan. En tykkää maata auringossa.. 

22. Keitä ihmisiä haluasit tavata joku päivä?

Ei mulla nyt tähän oo ketään nimetä, mutta uusien ihmisten tapaaminen on aina kivaa ja mielenkiintoista!

23. Jos joku pyytäisi sinulta vinkin elämään, mitä sanoisit?

Arvosta muiden lisäksi myös itseäsi. Kuuntele itseäsi, tunnet itsesi parhaiten, älä anna muiden määrittää sinua.

24. Mitkä ovat lempiharrastuksiasi?

Varmaan ne samat, joihin mun vapaa-aikakin menee.. 

 25. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Tunne siitä, että minusta välitetään. Silloin kun se osoitetaan jollakin kauniilla teolla, kuten viemällä syömään, tulemalla kahville, kysymällä kuulumisia (ja vaikka vastaisin sen "ihan hyvää", jaksaisi kysyä niin kauan uudelleen, että saa musta jotain irti), olemalla tukena tilanteessa kun tilanteessa, yllättämällä jotenkin, vaikka kirjeellä.. 

26. Mikä tekee sinut surulliseksi?

Kun näen, että joku muu ei voi hyvin. Se, että monella muulla on perheessään sellainen tilanne, niinkuin minulla on ollut. Ihmisten menettäminen, läheisen sairaus.. 

27. Mitä pelkäät?

Läheisen menettämistä, kuolemaa, vakavaa sairastumista, pimeää.. 

28. Oletko suunnitelmallinen vai spontaani?

Suunnitelmallinen ehdottomasti! Toisaalta ahdistun siitä sitten ihan kamalasti, jos oon aikatauluttanut kaiken ja sitten tapahtuu jotain ja se meneekin ihan uusiksi.

29. Kenet historiallisen henkilän haluaisit tavata?

Anne Frank voisi olla ihan mielenkiintoinen. 

30. Asuisitko mielummin kaupungissa vai maaseudulla?

Näin opiskelijana kaupungissa, mutta ehkä sitten aikuisena ja perheellisenä maalla. Ei kuitenkaan missän korvessa, mutta kauempana kaupungin hälinästä. koska se on melko epäterveellistä. 

31. Millaista elämäsi oli lapsena?

Traumatisoivaa. Tähän palaan vielä joskus. 

32. Millainen olit yläasteella?

Hiljainen, arka ja vetäytyvä. Kiusattu, yksinäinen. Masennus alkoi, kuten myös kaikenlainen itseinho ja -tuhoisuus.. Ei oo ikävä sitä aikaa, ei sitten yhtään.

33. Mikä oli lempiasiasi tässä päivässä? 

Kissavahtina oleminen ystävän kissoille. 

34. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?

Lähipiiri. Niin hyvässä kun pahassa. 

35. Mikä on lempivitsisi?


Ei oo mitään tiettyä, mutta kaksimieliset jutut menee aina.. 

36. Tykkäätkö sushista?

En voi syödä kalaa, mutta oon maistanut vegaanisia susheja ja ne oli kyllä aika järkyttäviä.

37. Pidätkö tulisesta ruuasta?

Vähän saa olla pientä potkua, mutta kuitenkin niin, että ruuasta saa vielä muitakin makuja irti ja makuaisti on tallella vielä jatkossakon. 

38. Mikä on para kypsyysaste pihville?

No yleensä syön kanaa, joten toivottavasti ei ainakaan ole raakaa. Muutenkin kypsää. En tajua miten raaka pihvi voi olla hyvää..

39. Mikä on lempinumerosi?

4. Yhdistän nelosen keltaiseen, ja koska se kuuluu lempiväreihini ja nelonen näyttää kauniilta, joten miksi ei.. 

40. Mikä eläin olisit?

No kissa tietysti kun voisi vaan nukkua kaiket päivät. Toisaalta, eihän sitä voi tietää miten ahdistavalta kissoista tuntuu olla aina vain sisällä samassa ympäristössä.. 

41. Mikä on oudoin asia, jonka olet koskaan tehnyt?

Mä oon niin outo ihminen, ettei nyt kyllä tuu mieleen mitään.. Varmasti niitä on vaikka kuinka paljon. Ehkä sanon nyt vaan sen, että olemalla oma itseni.

42. Millaisista lomista pidät?

Rentouttavista! Eihän se oo loma eikä mikään, jos koko ajan pitäisi säntäillä jonnekin. Parasta myös olisi, jos ei tarvitsis huolehtia mistään. Että sais lomaa myös omasta mielestään.. 

43. Mitä suuria tavotteita sinulla on elämässäsi?

Valmistua sairaanhoitajaksi ja saada vakituinen työpaikka sairaanhoitajana joko jostain tapaturmaasemalta, teho-osastolta tai lasten ja nuorten sairaalasta. Löytää vielä joskus täysin se, joka oon. Parantua masennuksesta ja ahdistuneisuudesta.

44. Mitä pienempiä tavotteita sinulla on?

Tällä hetkellä kaikki pienetkin tavoitteet on mulle isoja. Voimavarat on sen verran tiukulla.. Ehkä nyt vaikka se, että saisin mun kämpän siivottua ja pidettyä sen edes viikon siistinä.. Oon vaan niin sählä, että saan mun kämpän hetkessä kaaokseksi.

45. Mistä pidät vähiten itsessäsi?

Tällä hetkellä mun nenästä, mutta onneksi siihen tulee keväällä muutos. Ylipäätään mulla on huono olla itseni kanssa, en pidä siitä, kuka mä olen. Vaikka kehotankin muita arvostamaan itseään, en oikeastaan arvosta itseäni mitenkään. 

46. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia kolmen päivän ajan, mikä se olisi?

Jos mulle yhtäkkiä tulisi siihen ammattitaito, niin sitten joku neurokirurgi tyyliin. Vähänkö olis siistiä. Harmi ettei mulla ole tarpeeksi päätä kouluttautua sellaiseksi, kiitos matemaattisen oppimishäiriön. 

47. Mitä luulet, että ihmiset ajattelevat sinusta?

"Mitähän ne musta ajattelee...Kaikki varmaan pitää pitää minuu ihan tyhmänä ja rumana ja ällöttävänä ja oudolta...Mitäköhän ne nyt tostaki ajattelee, nolasin itteni.. Tein huonon vaikutuksen.. Kaikki vihaa mua.. Kaikki pitää friikkinä. Kukaan ei arvosta, kukaan ei pidö minään.. Oon vaan ilmaa..." 
Niin, että silleen.. Aina kun tapaan jonkun, jään pohtimaan tollasia asioita.

48. Millaisia arvosanoja sait koulussa?

Ala-asteella 8-10, Yläasteella 6-9, lukiossa 5-9... Aika laajaa skaalaa.. Yläasteelta päästessä keskiarvo oli 7,1.. Nyt lukiossa se on jotain yli kahdeksan.. 

49. Jos saisit valita jonkin taidon, mikä se olisi?

Parempi kieli- ja matikkapää. Elämä ja unelmien tavoittelu olis paljon helpompaa.

50. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?

Kasvojen ilmeet, tavan olla, ylipäätään olemuksen, miten huomioi muut, eleet..

Siinäpä ne tällä kertaa. Saa laittaa kysymyksiä, jos haluaa, niin voin sitten tehdä uuden postauksen :)




keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kuulumisia.

Heissan ja hyvää lokakuuta!

Syyskuu tuli ja meni, mutta huh-huh, miten paljon sen aikana ehti tapahtua kaikkea. Pakko ihan itsenikin kannalta kirjottaa kaikki ylös, jotta ne selkeytyvät myös mun pääni sisällä. Tällä hetkellä kaikki vaan pyörii ja hyörii mun päässä ihan sikinsokin. Tässä siis jonkinlainen kooste siitä, mitä kaikkea tässä on ehtinyt taas tapahtua. 

12.9 Mulla oli aika silmälääkärille, ensimmäiseen kertaan 12 vuoteen. Mulla tosiaan olisi kuulunut ainakin lapsena olla silmäkontrollit vuosittain näköhermon kasvaimen takia ja kukaan ei ollut kiinnittänyt tähän mitään huomiota, ei edes, vaikka olin jo tammikuussa kertonut kaksoiskuvista. Alkukeväästä otetussa magneetissa ei näkynyt muutoksia, jotka selittäisi neurologisia oireita. Siltikään kukaan ei ottanut huomioon silmäpolin lausuntoa vuodelta 2006, jossa mainittiin silmäpolin vuosittaisista kontrolleista.
Kesäkuussa epilepsia infossa kysyin vielä uudelleen niistä kaksoiskuvita, tässä kohta niiden lisääntymistä oli jo puoli vuotta. Vasta silloin neurologinen sairaanhoitaja tarttui siihen. Hän huomioi sen vuoden 2006 tekstin ja lupasi järjestää mulle ajan sinne.
Tuo aika tosiaan oli 12.9  ja tuo aika päätyi "kamalinpien lääkärikäyntien" listaan. Ensin varsinaista lääkärin vastaanottoa oli hoitajan vastaanotto, joka otti silmänpaineet. Se oli vielä ihan ok, toisin kuin se silmälääkärin vastaanotto. 
Ensinnäkin en tullut kuulluksi, enkä kohdatuksi. Lääkäri tuntui etäiseltä ja hänellä vaikutti olevan kova kiire. Käynti hänen luonaan kesti 8-10 minuutia, eikä siinä ajassa kyllä mun mielestä ehdi tutkia kenekään silmiä kunnolla, varsinkaan jos niitä ei ole tutkittu 12 vuoteen. 
Toiseksi, kutsukirjeessä oli maininta pupilleja laajentavista silmätipoista, niitä ei käytetty nyt. Yllätyin tästä kovasti, koska silloin kun olin pieni ja mun silmiä tutkittiin vielä säännöllisesti käytettiin niitä tippoja aina. Ihmettelen tätä edelleen kovasti, koska tipat parantaa niin huomattavasti näkyvyyttä silmän sisään.
Kolmanneksi ja kaikkein loukkaavimmaksi asiaksi sanoisin sen, että silmälääkäri ei uskonut, että näen kaksoiskuvia. Aika jännä, koska mä kuitenkin vahvasti koen niin. Näen kahtena, mutta eipä sitä olla enempää tutkimassa, koska silmälääkäri ei usko siihen. 
Viimeiseksi hän sanoi vaan, että "valitettavasti tolle ei nyt voi mitään tehdä että hyvää syksynjatkoa vaan ja heihei"
Ihme kyllä sain puhuttua itselleni jatkuvat kontrollit. Mulla on siihen oikeus ja se kuuluu osaksi mun sairauteni seurantaa.
Tuon käynnin jälkeen mun mielen täytti viha ja pettymys. Heti avattuani lääkärin huoneen oven ampaisin suoraan vessaan, joka sattui olemaan siinä vastapäätä. Siellä itkin täristen jotain puolituntia, mut sitten oli pakko lähteä pois, kun jollekin pikkulapselle tuli hätä päästä samaan vessaan.
Lähdin ulos. Menin sairaalaan pihalle paikkaan, jossa ajattelin saavani olla rauhassa, ja niin sainkin, mutta siitä ohitse kulki jatkuvasti sairaanhoitajia, muttei yksikään ollut kiinnostunut siitä, että olin kylmissäni itkien siinä. Aika kurjaa huomata, miten välinpitämättömiä ihmiset on. 
Tuon käynnin jälkeen oli paha olla. Olin taas lähtöpisteessä. 

Seuraava aika lääkäriin oli 17.9, jolloin oli neurologille epilepsian kontrolliaika. Ilmottautumis automaatti näytti, että mulla olisi joku toinen neurologi. En tiedä onko julmaa sanoa näin, mutta olin siitä todella helpottunut ja onnellinen! Saisin jonkun toisen arvion, sillä olin päättänyt vielä jankata tutkimattomista oireistani eli päänsärystä, huimauksesta ja niistä hemmetin kaksoiskuvista. Oli huvittavaa kun sitten tuo neurologi oli pahoillaan siitä, että mun oma neurologi oli estynyt tulemaan. Siihen se kaikki huvi sitten loppuikin. Neurologi otti "fysiologiset syyt" -kortin esiin, niinkuin mun hoitava neurologikin oli aiemmin ottanut. 
Laittoi sitten lähetteen fysioterapeutin arvioon. 
Epilepsian suhteen kaikki oli ok, lääkkeelle oli tullut vastetta eikä uusia oireita ole tullut. 
Taas lähtöpisteessä. 

20.9 mulla oli aika terveyskeskukseen, kun oon tuntenut jo pitkään vatsassani patin, joka aiheuttaa säteilevää kipua selkään ja reiteen. Olin yllättynyt siitä, että terveyskeskus lääkäri otti tosissaan. Hän kohtasi minut minuna ja tulin kuulluksi. Hän otti huomioon harvinaisen sairauteni ja huomioi sen, että se aiheuttaa kehoon patteja. Hän ei tunnustaltessa tuntenut mitään pattia, mutta laittoi silti lähetteen ultraan, joka olikin jo 24.9. No, ultrassa ei näkynyt mitään ja asia jäi siihen. Mun tuntema patti saattaa kuulemma olla lihas. Säteilevään kipuun ei reagoitu. 

Sitten 28.9 mulla oli aika Töölön sairaalaan leikkauksen kontrolliin. Vaikka kahdella edellisellä leikkauksella ollaan saatu aikaiseksi paljon ja mulla on parempi olla itseni kanssa, olin silti toivonut vielä uutta leikkausta, koska epäsymmetriaa on edelleen. 
Mietin pitkään, että suostutaankohan sitä enää julkisella puolella leikkaamaan, onko se turhaa resurssien tuhlaamista.. Vuosi sitten stressasin sitä, oonko pinnallinen, jos meen leikkaukseen. Enää en pelännyt sitä. 
Kirurgi kysyi, että oonko tyytyväinen tulokseen. Kerroin, että huulten osalta kyllä tosi tyytyväinen, johon hänkin sanoi, että  ne on kyllä paljon symmetrisemmat.
Sitten mä sanoin, että mun nenän vinous kyllä edelleen ahdistaa paljon. Ja hän ymmärti sen heti! Hän alkoi heti miettimään, että mitä sille voitaisiin vielä tehdä. Kasvainta ei varmaan enää saada poistettua ilman että mun kasvot menee lyttyyn, tulisi liikaa kudosvaurioita. Mutta hän silti tutkiessaan keksi miten mun nenästä saisi symmetrisemman ja hän suostuu uuteen, kolmanteen leikkaukseen! 
Tuon käynnin jälkeen jäi tosi hyvä fiilis. Helpottunut. Tunsin tulleeni kuulluksi ja kohdatuksi minuna. 
Sillä leikkauksella on kuitenkin niin iso merkitys mun elämänlaadulle, jos mun nenästä tulee symmetrisempi. Näin se voi ehkä tuntua pieneltä asialta, mutta mulle se on iso asia. Tuntuu ettei mua ikinä oteta vakavasti, kun näytän miltä näytän. Pelkään, että jatkossa en saa töitä tai asiakkaat pelkää mua. Aion siis sairaanhoitajaksi. Mutta jos mun nenä saadaan korjattua sen näköiseksi, jolta se näytti ennen kasvainta, koen että olisin helpommin lähestyttävä. 
Nyt huomaan, että alan taas perustelemaan varmaan ihan turhaan leikkauksen merkitystä. 
Mulle se kuitenkin on elämänlaadun parantamisen kannalta tärkeä asia. Ja oon todella kiitollinen sille kirurgille, että hän tahtoo tehdä sen! Oon myös ihan äärettömän kiitollinen niistä kahdesta edellisestä leikkauksestakin, sen tahdon sanoa. 

Jälkeenpäin luin Kannasta tekstin koskien tulevaa leikkausta ja sain siitä ihan valtavan ison stressin aikaseks, ja hei siihen leikkaukseen on vielä 6 kuukautta :D
Viikko sinä meni, että uskalsin kysyä kirurgilta, että olisko osastolle kuitenkin mahdollista jäädä yöksi vaikka Kannassa lukeekin, että voisin kotiutua jo samana päivänä. Onnekseni hän vastasi, että se ei ole mikään ongelma, saan jäädä osastolle yöksi.
Ei se muuten olisi mikään ongelma, mutta kun matka täältä Kotkasta Töölöön kestää kuitenkin kaksi tuntia ja joutuisin matkustamaan yksin julkisilla ja olla leikkauksen jälkeisen yön yksin ja mun mielestä se tuntui tosi hurjalta ajatukselta, lähtä nyt yksin matkustamaan anestesian jälkeen leikeltynä saati viettämään yö yksin. Stressiä lisäsi se, että anestesia on aiheuttanut mulle todella voimakasta huonovointisuutta. 
Olin alkanut myös miettimään, että vaikuttaako epilepsia anestesiaan jotenkin, joten kysyin siitä myös ja siihenkin hän vastasi, joten sain mielenrauhan. Epilepsia ei suoraan vaikuta anestesiaan, mutta se kuitenkin otetaan huomioon.
Onneksi kysyin, muuten olisin yksinäni stressannut näitä asioita sinne leikkaukseen asti.. Ja jos olisin kysynyt vielä aiemmin, olisin ehkä  välttynyt viikon unettomilta öiltä. 


4.10 oli sitten se fysioterapeutin arviointi käynti. Siellähän sitten menikin sellaiset pari tuntia. Fysioterapeutti laittoi mut tekemään kaikenlaisia liikkeitä ja tehtäviä joiden perusteella hän sitten arvioi, että johtuuko ne mun oireeni fysiologisista syistä. No, ei johdu!
Hän kyllä totesi, että mulla on yliliikkuvat nivelet ja löysät sidekudokset, mutta ne ei oo syy päänsärylle eikä huimaukselle, saati sitten kaksoiskuville. Jippikajei hei! Ehkä vähän turhauttavaa?
Hän antoi mulle mukaan kuminauhan ja treeniohjeita, jolla sidekudoksia saadaan vahvistettua, mutta edelllen tuntuu siltä että oon jälleen lähtöpisteessä. 

Ja kaiken tän keskellä mun on sitten pitänyt yrittää suorittaa ylioppilastutkintoa.. Englannin ja terveystiedon yo-kokeet tuli ja meni. Englannin ei niin hyvin, todennäköisesti se ei mennyt läpi. Tereveystieto lähti M:nä, muttei se oikeastaan mua lohduta vaikka onkin hyvä arvosana. 
Harmittaa edes miettiä miten hyvin suoriutuisin noista(kin), jos ei olisi  koko ajan niin rankka elämäntilanne meneillään.. Viimeisen kuuden vuoden aikana on tapahtunut niin paljon.. Ehkä mä avaan niitä asioita täällä vielä joskus.


Sanotaan, että asioiden on tapana järjestyä tavalla tai toisella. On monta asiaa, joissa en uskalla tuohon sanontaan enää. 

Kuullaan taas! :)